tiistai 25. lokakuuta 2011

Syksyn satoa

Eilen palasivat työssäoppimisesta kouluun kaikki toisen vuosikurssin opiskelijat. Kymmenen viikon työelämäjakso tuntui osasta pitkältä ja osan mielestä aika meni lentämällä. Monelle tämä on ollut ensimmäinen todellinen kosketus työelämään. Oman ryhmäni opiskelijoiden mielestä kokemus oli pääsääntöisesti positiivinen vaikka monen mielestä kehittämiskohteita työpaikoilla löytyikin. Muutamalle onnekkaalle ja työnsä hienosti hoitaneelle opiskelijalle tarjottiin jo kesätyöpaikkaakin, mikä on hieno esimerkki siitä, että työssäoppiminen tosiaan avaa ovia työelämään.
Tässä muutamia keskeisiä havaintoja opiskelijoiden kokemuksista työssäoppimisessa:
Positiivisia asioita työssäoppimisessa:

·         ”Oli tosi kivaa. Työkaverit ja ohjaaja olivat huippumukavia – heitä on jo kova ikävä.”

·         ”Tuntui hienolta, kun sai heti alusta asti vastuuta työstä. Pääsi tekemään ihan tosissaan myyntiä.”

·         ”Näytöt menivät hyvin ja sain kiitettävät arvosanat.”

·         ”Sain tehdä monipuolisesti juttuja ja opin kyllä tosi paljon kaikenlaista. ”


Näitä täytyy vielä vähän kehittää:

·         ”Ei mun ohjaajalla kyllä ollut koskaan aikaa ohjata mua. Muutenkin työpaikalla oli tosi stressaantunut ilmapiiri.”

·         ”Tylsintä oli istua siellä varastossa koko ajan. Ei me tehty muuta kuin hinnoiteltiin tuotteita.”

·         ”Mä olin harjoitellut hirveesti sitä näyttöä ja sit opettaja ei halunnutkaan nähdä sitä. Se vaan sanoi, et kai sä oot sen jo näyttänyt.”


Eli summa summarum: opiskelija kokee työssäoppisen mielekkääksi, kun hänelle annetaan riittävän monipuolisia ja näyttöön valmistelevia työtehtäviä, hän tuntee kuuluvansa työyhteisön jäseneksi ja ohjaaja antaa hänelle riittävästi aikaa ja ohjausta, jotta hän todella tuntee oppineensa jotain.

Kehitettävää meillä on vielä paljon niin itse järjestelmän, opettajien kuin työpaikkaohjaajien osalta. Onneksemme olemme saaneet opetushallitukselta määrärahan, jonka turvin voimme käynnistää keväällä laajemman kehittämis- ja koulutushankkeen ja kartoittaa parhaita työssäoppimispaikkoja Porvoon alueella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti